Ei yhtä ilman kahta. Vai miten se oli?

Tällä kertaa ratsastaja joutuu parantelemaan jalkaansa. :D Sunnuntai päivä 22.9 alkoi oikein hyvin. Heräsin aamusta salille, jonka jälkeen lähdin tallille laittamaan heppoja valmiiksi raveja varten. Talliltamme oli 3-vuotias suomenhevos tamma opetuslähdössä ja 5-vuotias lv ruuna koelähdössä. Kummankin hepan startteja jännitettiin, mutta kummatkin menivät oikein hyvin. Ruuna jopa juoksi ensimmäisenä maaliin, vaikka palasi pitkältä tauolta. Kaiken puolin siis hyvä päivä.

Raveista tullessamme ajattelin lähtä vielä ratsastamaan Even maastoon. Kaksi kaveriani olivat juuri lähdössä myöskin sinne päin, joten kysyin jos he voisivat odottaa minua, että päästäisiin yhdessä menemään. Varustin Even nopsaa valmiiksi ja ajattelin, että voisi pitkästä aikaa mennä ilman satulaa käymään maastossa. Heppaset olivat hieman hermostuneen oloisia jo lähdettäessä, kun polttiaisia pyöri niin kauheasti ympärillä. Harmittelinkin siinä jo lähdettäessä, että en Evelle laittanut huppua päähän. Matka meni oikein hyvin ja kehuin kavereille kuinka täydellinen heppa minulla on ja kuinka en voisi parempaa saada ja miten elämä on niin ihanaa. Oli ollut näköjään sen verran hyvä päivä, että piti hehkuttaa. :D Kuljin itse edellä Even kanssa koko matkan, joten en ole nyt ihan varma näistä seuraavista tapahtumista mitä on käynyt. Olimme matkanneet tallilta n. 3km, kun takaani rupesi kuulumaan ryminää. Käännyin katsomaan ja näin kavereideni makaavan maassa. Pienen hetken kerkesin siinä naureskella kavereideni huonolle tuurille siitä, että he makaavat maassa ja minä pysyn selässä vaikka ei ole satulaa. Ehdin kääntää Even juuri ympäri, kun kavereideni hepot juoksivat meitä kohti. Siitä ne sitten juoksivat ohitsemme ja suomenputte sitten päätti heittää ilopukit siinä ohittaessaan meidät tai sitten se halusi potkaista Eveä. Pahaksi onneksi minä satuin olemaan siinä välissä ja sain siis tuntea oikeassa sääriluussani miltä tuntuu, kun 600kg suomenhevosta potkaisee täydellä voimalla jalkaan.

Tähtiähän siinä nähtiin ja hyppäsin alas selästä ja kaaduin polvilleni, kun jalka ei kantanut. Pitelin Eveä siinä vaiheessa vielä ohjista ja huusin kaveriani ottamaan siitä kiinni, koska itselläni oli lähdössä taju. Heti kun kaverini sai kiinni ohjista kaaduin maahan makaamaan ja kirosin huonoa tuuriani. Siinä vaiheessa tajusin, että taisi jalalle käydä pahemminkin. Kipu oli nimittäin sen verran kovaa, että en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Mielelllään en kokisi samaa uudestaan. Jonkinlaisessa kipu shokissa sitä sitten siinä maattiin, kun en tarkalleen muista siltä päivältä tapahtumien kulkua. Muistan, että minun piti heti päästä päivittämään facebookkiin ja, että naureskelin kaikelle koko ajan. Kaverini soitti tallinomistajan hakemaan ja siinä olikin sitten vaikeuksia selittää missä olemme, koska olimme sellaisessa paikassa, että autollakin on melko vaikea päästä ja olimme kuitenkin kerenneet syvälle metsään. Luulin, että pääsin auton kyytiin jo vartti loukkaantumisestani, mutta myöhemmin sain kuulla, että meitä oli etsitty tunti ennen kuin meidät oli löydetty. Outoa, että minusta se tuntui vain vartilta, vaikka yleensä sitä sanotaan, että kovissa kivuissa sekunti tuntuu minuutilta tai tunnilta.

Ei tuo tyyppi ainakaan mikään terveen näkönen oo :D Laitoin tämän kuvan heti loukkaantumisen jälkeen facebookkiin hienon tekstin kera. Seuraava teksti kopsattu sitten facebookista: Taitaa olla taas lääkäriin meno täsä ootellaan kyytiä, että pääsis joskus pois täältä mehtästä 

Siitä sitten lähdettiin metsästä kohti huoltoasemaa missä ambulanssin oli tarkoitus ottaa minut kyytiin. Tämä matka oli kyllä elämäni pisin ja tuskallisin. Joka ikinen pikku tärähdys tuntui niin kuin jalkaa olisi väännetty irti ja jouduin puristamaan penkkiä käsilläni kaikin voimin, että ei olisi tarvinnut alkaa huutamaan. Vihdoinkin kun päästiin perille ambulanssi miehet ottivat minut heti paareille. Siinä he sitten sanoivat, että housut pitää leikata että näkee jalan, johon minä sitten nostin tietenkin hirveän metakan, että ei mun 200e ratsastushousuja. :D (Todellisuudessa maksoin niistä housuista 75 e vaikkakin ovh oli noilla housuilla ollutkin sen 190e, mutta olivat mun lemppari housut ja tosi tärkeät. :( ) Eivät, kuitenkaan sitten kuunnelleet minua ja niin sitten leikattiin mun ratsastushousut käyttö kelvottomiksi. Sanoin jo heti siinä vaiheessa, että en halua tietää miltä jalkani näyttää, mutta näin kyllä heti heidän ilmeestään, että on jotain pahempaa kuin pikku naarmu. Huoltsikan pihalta lähdettiin ambulanssin kanssa ajamaan sitten kohti Kokkolaa, jossa kuvattaisiin koipi murtumien varalta. Ambulanssissa uskaltauduin sitten kysymään miltä jalkani näytti, kun olin sen verran hyvät lääkkeet saanut, että kaikki vain nauratti. Miehet epäilivät, että jalassa olisi avomurtuma, mutta poikki jalka ei ainakaan ollut. Haava oli kuitenkin sen verran syvä, että luu paistoi läpi. 

Sairaalassa jalka kuvattiin mutta sieltä ei löydetty mitään murtumaa onneksi. Haava jouduttiin ompelemaan kiinni ja jouduin jäämään sairaalaan yöksi tarkkailuun. 2.10 saan tikit pois jalasta ja 6.10 asti minulle kirjoitettiin sairaslomaa. Tässä nyt ollaan päivät makoiltu vain sohvalla ja katsottu leffoja. Jalka on ihan voimaton, kun lihakset pääsivät tärähdyksestä vaurioitumaan ja se joudutaan sitten kuntouttamaan uusiksi. Tällä hetkellä pystyn jo liikuttamaan nilkkaa mikä tuntuu suurelta saavutukselta, eiköhän tästä kohta olla taas kunnossa. :) Ottaa vain päähän, kun Evenkin kanssa alkoi menemään niin hyvin ja nyt joutuu taas pitämään taukoa. :/

Kaunis jalkani hieman turvonneena. Ei ollut tuo hevosen kavio mikään pieni kun nuin laajalla alueella näkyy nuo jäljet.