Ei yhtä ilman kahta. Vai miten se oli?

Tällä kertaa ratsastaja joutuu parantelemaan jalkaansa. :D Sunnuntai päivä 22.9 alkoi oikein hyvin. Heräsin aamusta salille, jonka jälkeen lähdin tallille laittamaan heppoja valmiiksi raveja varten. Talliltamme oli 3-vuotias suomenhevos tamma opetuslähdössä ja 5-vuotias lv ruuna koelähdössä. Kummankin hepan startteja jännitettiin, mutta kummatkin menivät oikein hyvin. Ruuna jopa juoksi ensimmäisenä maaliin, vaikka palasi pitkältä tauolta. Kaiken puolin siis hyvä päivä.

Raveista tullessamme ajattelin lähtä vielä ratsastamaan Even maastoon. Kaksi kaveriani olivat juuri lähdössä myöskin sinne päin, joten kysyin jos he voisivat odottaa minua, että päästäisiin yhdessä menemään. Varustin Even nopsaa valmiiksi ja ajattelin, että voisi pitkästä aikaa mennä ilman satulaa käymään maastossa. Heppaset olivat hieman hermostuneen oloisia jo lähdettäessä, kun polttiaisia pyöri niin kauheasti ympärillä. Harmittelinkin siinä jo lähdettäessä, että en Evelle laittanut huppua päähän. Matka meni oikein hyvin ja kehuin kavereille kuinka täydellinen heppa minulla on ja kuinka en voisi parempaa saada ja miten elämä on niin ihanaa. Oli ollut näköjään sen verran hyvä päivä, että piti hehkuttaa. :D Kuljin itse edellä Even kanssa koko matkan, joten en ole nyt ihan varma näistä seuraavista tapahtumista mitä on käynyt. Olimme matkanneet tallilta n. 3km, kun takaani rupesi kuulumaan ryminää. Käännyin katsomaan ja näin kavereideni makaavan maassa. Pienen hetken kerkesin siinä naureskella kavereideni huonolle tuurille siitä, että he makaavat maassa ja minä pysyn selässä vaikka ei ole satulaa. Ehdin kääntää Even juuri ympäri, kun kavereideni hepot juoksivat meitä kohti. Siitä ne sitten juoksivat ohitsemme ja suomenputte sitten päätti heittää ilopukit siinä ohittaessaan meidät tai sitten se halusi potkaista Eveä. Pahaksi onneksi minä satuin olemaan siinä välissä ja sain siis tuntea oikeassa sääriluussani miltä tuntuu, kun 600kg suomenhevosta potkaisee täydellä voimalla jalkaan.

Tähtiähän siinä nähtiin ja hyppäsin alas selästä ja kaaduin polvilleni, kun jalka ei kantanut. Pitelin Eveä siinä vaiheessa vielä ohjista ja huusin kaveriani ottamaan siitä kiinni, koska itselläni oli lähdössä taju. Heti kun kaverini sai kiinni ohjista kaaduin maahan makaamaan ja kirosin huonoa tuuriani. Siinä vaiheessa tajusin, että taisi jalalle käydä pahemminkin. Kipu oli nimittäin sen verran kovaa, että en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Mielelllään en kokisi samaa uudestaan. Jonkinlaisessa kipu shokissa sitä sitten siinä maattiin, kun en tarkalleen muista siltä päivältä tapahtumien kulkua. Muistan, että minun piti heti päästä päivittämään facebookkiin ja, että naureskelin kaikelle koko ajan. Kaverini soitti tallinomistajan hakemaan ja siinä olikin sitten vaikeuksia selittää missä olemme, koska olimme sellaisessa paikassa, että autollakin on melko vaikea päästä ja olimme kuitenkin kerenneet syvälle metsään. Luulin, että pääsin auton kyytiin jo vartti loukkaantumisestani, mutta myöhemmin sain kuulla, että meitä oli etsitty tunti ennen kuin meidät oli löydetty. Outoa, että minusta se tuntui vain vartilta, vaikka yleensä sitä sanotaan, että kovissa kivuissa sekunti tuntuu minuutilta tai tunnilta.

Ei tuo tyyppi ainakaan mikään terveen näkönen oo :D Laitoin tämän kuvan heti loukkaantumisen jälkeen facebookkiin hienon tekstin kera. Seuraava teksti kopsattu sitten facebookista: Taitaa olla taas lääkäriin meno täsä ootellaan kyytiä, että pääsis joskus pois täältä mehtästä 

Siitä sitten lähdettiin metsästä kohti huoltoasemaa missä ambulanssin oli tarkoitus ottaa minut kyytiin. Tämä matka oli kyllä elämäni pisin ja tuskallisin. Joka ikinen pikku tärähdys tuntui niin kuin jalkaa olisi väännetty irti ja jouduin puristamaan penkkiä käsilläni kaikin voimin, että ei olisi tarvinnut alkaa huutamaan. Vihdoinkin kun päästiin perille ambulanssi miehet ottivat minut heti paareille. Siinä he sitten sanoivat, että housut pitää leikata että näkee jalan, johon minä sitten nostin tietenkin hirveän metakan, että ei mun 200e ratsastushousuja. :D (Todellisuudessa maksoin niistä housuista 75 e vaikkakin ovh oli noilla housuilla ollutkin sen 190e, mutta olivat mun lemppari housut ja tosi tärkeät. :( ) Eivät, kuitenkaan sitten kuunnelleet minua ja niin sitten leikattiin mun ratsastushousut käyttö kelvottomiksi. Sanoin jo heti siinä vaiheessa, että en halua tietää miltä jalkani näyttää, mutta näin kyllä heti heidän ilmeestään, että on jotain pahempaa kuin pikku naarmu. Huoltsikan pihalta lähdettiin ambulanssin kanssa ajamaan sitten kohti Kokkolaa, jossa kuvattaisiin koipi murtumien varalta. Ambulanssissa uskaltauduin sitten kysymään miltä jalkani näytti, kun olin sen verran hyvät lääkkeet saanut, että kaikki vain nauratti. Miehet epäilivät, että jalassa olisi avomurtuma, mutta poikki jalka ei ainakaan ollut. Haava oli kuitenkin sen verran syvä, että luu paistoi läpi. 

Sairaalassa jalka kuvattiin mutta sieltä ei löydetty mitään murtumaa onneksi. Haava jouduttiin ompelemaan kiinni ja jouduin jäämään sairaalaan yöksi tarkkailuun. 2.10 saan tikit pois jalasta ja 6.10 asti minulle kirjoitettiin sairaslomaa. Tässä nyt ollaan päivät makoiltu vain sohvalla ja katsottu leffoja. Jalka on ihan voimaton, kun lihakset pääsivät tärähdyksestä vaurioitumaan ja se joudutaan sitten kuntouttamaan uusiksi. Tällä hetkellä pystyn jo liikuttamaan nilkkaa mikä tuntuu suurelta saavutukselta, eiköhän tästä kohta olla taas kunnossa. :) Ottaa vain päähän, kun Evenkin kanssa alkoi menemään niin hyvin ja nyt joutuu taas pitämään taukoa. :/

Kaunis jalkani hieman turvonneena. Ei ollut tuo hevosen kavio mikään pieni kun nuin laajalla alueella näkyy nuo jäljet.

Jalan parantelua

Jotta hevos hommat eivät olisi aina yhtä ruusuilla tanssimista sattuu joskus pikku haavereita ja onnettomuuksia. Evellä ilmaantui parisen viikkoa sitten oikean takajalan vuohiseen hankaumalta muistuttava jälki. Ihmettelin, että mihin poni on sen voinut loukata, kun jälki oli niin oudossa paikassa, eivätkä suojatkaan olleet voineet mitenkään hangata vuohiskuoppaan. Hoidin jalan, kuten yleensä pesemällä sen ensin betadinella, jonka jälkeen kuivasin sen ja laitoin sinkkirasvaa. Luulin tällä sen menevän ohi, jos seuraavana päivänä olisin vielä toistanut käsittelyn. Seuraavana päivänä jalka näytti vuohiskuopan kohdilta entistä punaisemmalta ja sen ala osaan oli ilmestynyt riviltä muistuttavaa rupea. Riviä se ei kuitenkaan voinut olla, koska muut jalat olivat ihan kuivat, eivätkä kelitkään ole olleet sellaiset, että riviä olisi voinut syntyä. Hoidin jalan samalla tavalla kuin viimeksikkin ja ajattelin, että huomenna se ei ainakaan ole voinut mennä enää pahemmaksi.

Toisin kävi ja seuraavana päivänä jalka näytti entistä pahemmalta. "Rupi" kohta oli entistä suurempi ja vuohinen oli selvästi arka siihen koskettaessa. Liikkumisessa ei kuitenkaan näkynyt kipua, joten jatkoin liikutusta normaalisti. "Ruvellekkin" tajusin myöhemmin selityksen kun rupesin jalkaa jälleen kerran putsailemaan. Vuohinen ilmeisesti märki ja siihen tarttui sitten ulkoa melkoinen hiekka kerros, joka siihen kovettui ja muodosti tämmöisen ruven tapaisen. Seuraavaksi päiväksi käärein Even jalan pinteliin, kun se meni ulos ja illalla jalka jo näytti paremmalta. Jätin sinkki voiteen pois ja käytin pelkästään betadinea putsaamiseen ja lopuksi suihkuttelin päälle haavaspraytä. Pari päivää jalka pysyi samanlaisena, kunnes alkoi menemään uudelleen pahemmaksi. Vuohinen turposi ja oli entistä arempi. Tällä kertaa käytin jalkaan kuusenpihka voidetta parin päivän ajan haavasprayn sijasta. Olin jo tässä vaiheessa soittamassa eläinlääkärille, kun jalka tuntui menevän vain pahemmaksi ja olin kaikki omat keinoni jo käyttänyt. Tallin omistaja kuitenkin käski odottamaan ja antoi minulle antibioottista pulveria, jota käyttäisin jalkaan ja sen jälkeen jos ei auttaisi soitettaisin elli paikalle.

10.9

Jalka pahimmillaan 10.9 ennen pulverin laittoa. Tässä vaiheessa en uskaltanut käydä liikuttamassakaan Eveä, vaikka jalka ei ollut muuten kuin koskettaessa arka.

 Laitoin jalkaan pulveria ja päälle vielä villasukasta leikatun varren ja normi pintelin löysästi pitämään villan paikallaan. (Villa tekee hyvää iholle ja auttaa esimerkiksi rivissä. Se myös hengittää ja tässä tapauksesa suojasi myös lialta.) Seuraavana päivänä jalka ei märkinyt läheskään yhtä paljon ja näytti jo paremmalta. Sain tallinomistajalta vielä tuubin antibiootti voidetta, jota olen nyt käyttänyt tähän päivään asti. Vuohinen on nopeasti lähtenyt paranemaan, eikä siinä näy "tulehduksesta" enää paljoa jälkiä. Vieläkään en tiedä mikä jalassa oli ja mikä sen oli aiheuttanut. Koko tähän astisen hevos urani aikana en ole vastaavaa nähnyt, eikä ollut kukaan muukaan, kun kaikilta yritin neuvoa kysellä. Tallinomistajallakin on kertynyt 40 vuotta hevosten parissa, eikä hänkään tiennyt mikä vuohisessa oikein oli. Jonkilainen tulehdus siinä on kuitenkin ollut päällä, mutta se mistä se on voinut tulla ei ole tietoa.

Jalka 11.9 selvästi jo parempana, vaikka päivä vain kulunut.

Olen miettinyt, että onko minulla voinut jäädä jokin pikku haava huomaamatta, ja jalka on sitten siitä tulehtunut. Ajatus kyllä kieltämättä kauhistuttaa, koska syynään jalat läpi millin tarkasti joka päivä. :D Sen takia ihmettelenkin, että miten minulta olisi voinut jäädä semmoinen huomaamatta. Huomasin kuitenkin vuohisessa heti muutoksen, kun se oli vasta pientä. Onneksi jalka on kuitenkin tällä hetkellä hoidossa ja loppujen lopuksi meni aika vaivattomasti ohikkin. Hoidon aikana osoittautui aika vaativaksi hommaksi saada Evelle sitä rasvaa tuohon vuohiseen. :D Vuohinen oli varmasti kipeä ja arka ja tehtävää ei helpottanut tämä minun prinsessa ponin muutenkin herkkis luonne. Jotenkin sain kuitenkin sitä rasvaa lykättyä tuohon jalkaan joka päivä, vaikka tansittiin ponin kanssa menemään pitkin käytävää ponin hyppiessä kahdella jalalla, kun minä yritin saada rasvaa laitettua takajalkaan ja tallinomistaja piteli etujalkaa ylhäällä. Ketterästi se kahdella jalallakin pääsi kuitenkin liikkumaan.

Jalka 16.9. punoitusta vielä havaittavissa ja alhaalla näkyy vielä tuota rupea.

Jalan nykyinen tilanne 18.9. Olen juuri laittanut jalkaan antibiootti voiteen ja siten tuo vuohinen näyttää tuommoiselta märältä :D

Ja tältä tuon jalan pitäisi näyttää. Kuva toisesta takajalan vuohisesta.

Nyt olisikin siis kiva tietää, että onko kenelläkään minkäänlaista kokemusta tämmöisestä ja onko kenenkään omalla/tutun tai jonkun hevosella ollut vastaava?. Kiinnostaisi nimittäin kovasti tietää, että voiko tuommoinen tulehdus sitten loppujen lopuksi tulla muuta kuin haavasta. Toivottavasti en järkyttänyt joitakin lukijoita nuilla kuvilla :D Itseäni ne ainakin ällöttävät.

Olen kesyttänyt villihevosen

"Se hevonen on hengenvaarallinen!" "Ei kannata tuhlata aikaa semmoiseen hevoseen, kun parempiakin on tarjolla." "Tapat itsesi vielä sen kanssa, sehän on oikeasti vaarallinen!" "Ei todellakaan kannata ostaa sitä." 

Tämmöisiä kommentteja sain kuulla, kun suunnittelin Even ostamista. En muista olenko täällä maininnut Even "entisestä" elämästä ennen kuin rupesin sen kanssa puuhailemaan. Oikeastaan en ihmettele yhtään nuita komentteja, kun itselläkin on mieleen piirtynyt kuva, kun näin ensimmäistä kertaa Even radalla juoksemassa. Ajattelin silloin, että en ikinä uskaltaisi hypätä tuommoisen hevosen selkään, varsinkaan sitten ajaa sillä. Koko tähän astisen hevosurani aikanakaan en ole nähnyt yhtä "sekopäistä" ajettavaa, kuin mitä Eve oli. Sen kyydissä olisi kieltämättä tullut äitiä ikävä. Tuon mielikuvan takia Evestä juoksemassa päättömänä ympäri rataa, en ole uskaltautunutkaan ajamaan sillä kärryillä. Ajatus ei ole tuntunut kauhean houkuttelevalta, kun tiesi, että se ei ravuri aikoina ollut kenelläkään hallinnassa. Ratsastaessa Eve on ollut rauhallinen, mutta kärryjen laitto voisi laukaista sen hermostuneisuuden mikä sillä ennen oli. Olin kuitenkin aikoja sitten päättänyt, että jonakin päivänä voisin omalla hepallani käydä rauhallisia kärry lenkkejä, vaikka historia oli mikä oli. Lähiaikoina onkin tullut pyöriteltyä tätä asiaa paljonkin mielessä. "Olisiko Eve jo valmis kärryjen eteen?" "Mitenhän se reagoi asiaan?"

Keskiviikkona sitten päätin, että huomenna saa olla se päivä, kun laitamme kärryt Even perään yli vuoden tauon jälkeen. Sainkin torstai päivänä monta katsojaa ihmettelemään tilannetta ja sainkin kuulla monenlaisia kannustavia kommentteja. :D "Kait sää Carita muistat sitten sen Isä meidän -rukouksen?" "Onhan henki vakuutus kunnossa?" Enää ei paljoa voinut perääntyä, vaikka jännittikin. Olin kuitenkin päättänyt, että nyt se asia testataan ja, jos Eve yhtään hermostuu niin tehdään asiat samalla tavalla kuin varsaa opetettaessa. Kärryjä laitettaessa Eve köyristi selkäänsä ja jännitti selvästi niiden laittoa, mutta rentoutui pian kun rapsuttelin sitä vähän aikaa. Sen jälkeen ei ollutkaan minkäänlaista jännitystä tiedossa ja oikeastaan minä jännitin enemmän kuin hevonen. Eve seisoi käytävällä vielä rauhassa, kun irrotin narut ja rupesin laittamaan suitsia. Oli jo irroittamassa riimuakin, mutta toiset suosittelivat jättämään sen päähän. Tähän asti Eve oli toiminut samalla tavalla kuin ratsastamaankin lähdössä. Oikeastaan olimme selvinneet jo pahimman yli, koska Eve oli ennen semmoinen, että irti päästettäessä piti olla kaksi ihmistä päästämässä sitä irti ja silloinkin asia tuntui mahdottomalta, kun tamma kävi niin kuumana. Nyt Eve seisoi irti käytävällä ilman, että kukaan piti kiinni.

Kapusin kärryille ja avustajan pitäessä kiinni Evestä lähdimme talsimaan ulos tallista. Tallin pihassa käskin irroittamaan otteen ja sanoin jatkavani tästä yksin. Eve käveli hieman normaalia nopeammin, mutta rentoutui kohta laahustamaan vain hitaasti eteenpäin. Olin onnellisempi kuin koskaan. Olin todellakin kesyttänyt tämän pienen villipedon. :) Sainpa näytettyä kaikille, että vielä minä omallani ajelen, vaikka sitä niin kovasti hengenvaaralliseksi haukuttiin. Kävimme metsässä pienen lenkin ja uskaltauduin ottamaan hieman hölkkääkin. Eve käyttäytyi koko lenkin oikein hienosti, vaikka matkalla tuli vastaan pelottaviakin asioita, kuten viisi marjanpoimijaa metsässä kirkkaissa vaatteissaan. Pelottavia pyöräilijöitä hevosreitillä, sekä tietenkin marjanpoimijoiden pyöriä, jotka oli melko hienosti aseteltu melkein keskelle hevosreittiä. Kaikesta tästä kuitenkin selvisimme ja Eve yllätti vielä kotiinpäin tullessa minut pysähtymällä tallin eteen ilman, että niin käskin. Siinä se sitten odotti, että tulen kärryistä pois ja sain ohjat kerättyä. Jäin vielä rapsuttelemaan ponia vähäksi aikaa oven eteen, kunnes pyysin sitä kävelemään talliin sisälle. Käytävälle se odotti rauhassa, että sain varusteet otettua pois, eikä tarvinut heposta edes kiinni laittaa. Tämän jälkeen olikin tamma ansainnnut monet omenat ja porkkanat.

Huomenna olisi taas tiedossa uusi ajo päivä. :)

Onnistumisen iloa!

Even toinen estevalmennus onnistui aivan täydellisesti lauantaina. Paremmin ei pikku tamma olisi voinut mennä. :) Pelolla hieman kyllä odottelin lauantain valmennusta ja mietein, että järjestääkö tamma samanlaisen kohtauksen kuin Villenkin valmennuksessa. Tehtävät olivat juuri sopivia ja tarpeeksi haasteellisia meille ja Eve oli ihan innoissaan hyppäämässä koko ajan. Välillä innokkuuden takia olivat kylläkin jarrut hukassa, mutta se on vain hyvä asia, että Eve pyrkii esteelle. Viime valmennuksesta Even kunto on kohonnut myös paljon, joten laukka maastoista on ollut selvästi hyötyä. Kunto saisi kuitenkin olla vieläkin parempi, koska etenkin laukka on vielä melko raskasta Evelle.

Videosta näkee taas hyvin kuinka paljon virheitä itse teen ja kuinka järkyttävä tuo istunta itsellä on. :D Syytän edelleenkin satulaa tuosta asennosta, koska muilla hevosilla en istu yhtä huonossa asennossa. Yritänkin saada tänne videota Pepin ratsastuksesta, jossa näkyy selvästi kuinka paljon paremmin istun selässä, kun taas Evellä könötän aivan ihme asennossa. Uutta satulaa pitäisi siis saada kiireen kanssa. Tuolle käsienkin asennolle pitäisi jotain tehdä, mutta väkisten ne aina nousevat ylös. :D Videolla kuuluukin, kun valmentaja siitä kommentoi.

Paljon tuo ponski on kyllä kehittynyt Villen valmennuksesta. :)

Sairastelua + video Villen valmennuksesta.

Kohta ollaan tässä melkein viikko sairasteltu ja Even liikutukset ovat sen takia jälleen jääneet vähälle. Kovasti olisi halu ponskia liikutella, mutta olen päätynyt siihen, että on parempi vain levätä, että edes joskus parantuisi. Ratsastelu ei ainakaan tee yhtään hyvää tälle yskälle mikä on jo muutenkin tarpeeksi paha.

Kirjoittelen tähän vähän tarkemmin miten meillä Villen valmennukset menivät. Teimme aluksi puomin kanssa laukka harjoitusta ja kun se meni kaikilla hyvin siirryimme tekemään jumppaa. Eve suoriuitui tästäkin jonkun aikaa hyvin kunnes sai tamma kohtauksen mikä näkyykin videolla. Eve siis löi jarrut päälle viittä metriä ennen sarjaa ja kieltäytyi yksinkertaisesti liikkumasta senttiäkään. Toin sen viisi kertaa sarjalle uudestaan ja sama toistui taas. Ei auttanut raippa eikä tuntunut auttavan vaikka pari miestä oli ajamassa Eveä takaa esteelle. Lopulta Ville päätti sitten kiivetä itse selkään, mikä oli aika naurettavan näköistä, kun Eve on poni kokoinen ja Ville on varmaan päälle 180cm pitkä mies. Aluksi Eve teki samat temput myös Villen kanssa, mutta lopulta Ville sai sen menemään esteiden yli, jonka jälkeen vaihdettiin minut takaisin selkään. Loppu pätkät menivätkin todella hyvin mitkä näkyvät viimeisinä pätkinä videolla. Eve sai kovasti kehuja Villeltä ja Villen sanoin Evestä saataisiin todella säpäkkä este poni. Itseä vain arveluttaa, että miten Eve kestää kisa jännitystä. Se jännittää kauheasti kisoja mikä sillä ainakin ravi aikana oli ongelmana, mutta niistä kylläkin kannattaa murehtia vasta sitten, kun kilpailut tulevat ajankohtaisiksi. Mitä ei tapahdu ainakaan vielä pitkään aikaan.

   

Toissa päivänä sain Hööksiltä paketin, jossa Evelle tuli ulkoloimi, heijastimia ja uudet suojat. Ponia ei hirveästi kiinnostanut asia, kun sovittelin sille uusia varusteita. :D

Kävin testailemassa ensimmäistä kertaa uutta martingaalia. :) Eve tarvitsee pakostakin martingaalin, kun meinaa laukassa välistä kuumua ja se heittää päänsä sen verran korkealle, että kuolaintuntuma katoaa kokonaan.

 Oman sairasteluni lisäksi Eve on jostain onnistunut saamaan toiseen takalajan vuohiseen ikävän näköisen haavan, mikä tietenkin vaivaa pientä prinsessaa. Haavan puhdistamisesta onkin tullut melkoinen operaatio kun jalkaan ei saisi yhtään koskea. Olen miettinytkin, että Evelle pitäisi karsinan oveen hommata "Täällä asuu prinsessa" -kyltti, kun tamma esittää joissakin tilanteissa kyllä melkoista pikku prinsessaa. Välillä ei kelpaa yhtään mikään ja kaikki on huonosti. :D Evestä onkin alkanut lähiaikoina kuoriutumaan aivan uusia piirteitä. Tamman ego on kasvanut aivan älyttömästi siitä, kun aloittelin sen kanssa työskentelyn. Silloin se oli arka pikku poni, joka pelkäsi kuollakseen toisia hevosia. Tällä hetkellä sen itsevarmuus on kasvanut niin paljon, että välillä saa selässä olla tarkkana, että tamma ei hyöki toisten kimppuun jos liian lähelle pääsee. Kaikki asiat pitäisi tehdä aina vain hänen tavallansa ja siitä oikeastaan joudummekin keskustelemaan päivittäin, kuka täällä päättää asioista. Vaikka Evellä on hieman noussutkin ns. "kusi päähän" olen tyytyväinen tamman kehitykseen. Tuommoista luonnetta ja itsevarmuutta olen kaivannutkin tammalta ja sehän vain tarkoittaa sitä, että menemme oikeaan suuntaa, jos koulutuksen avulla tamman itsevarmuus on noussut nuinkin paljon, että se uskaltaa uhitella jo itseään puolta suuremmille hevosillekkin, vaikka ennen se juoksi aina karkuun. Erikois esteetkään eivät tammaa pelota, kun aikaisemmin puomi sai jo tamman sekoamaan.

Kehitystä on tullut myös maastakäsittelyssä, kun nykyään voin tuoda Even talliin niin, että se kulkee vapaana perässä. Pesukin onnistuu tamman olessa irti pesupaikalla, kuten myös kaikki muut toimenpiteet. :) Päivä päivältä tuota pikku tammaa rakastaa aina vain enemmän!

Ylpeä pikku ponski! :)